Strasbourgissa kapinoitiin 4. huhtikuuta NATO-huippukokousta vastaan. Siellä vastustettiin myös NATOn ulkomaansotia, sekä kotimaansotaa vastarintaa vastaan. Anarkistit olivat jo kapinoineet viime joulukuussa Ateenassa tehdyn murhan jälkeen ja Lontoossa G20 -protestien aikana. Lontoossa poliisin pahoinpitelemäksi joutunut mies kuoli. Strasbourgissa mellakoiden aloittajana olivat Autonomistit ja lähiönuoret. Viranomaiset puskivat tietoisesti mellakat kaupungin köyhiin osiin, joiden asukkaat osoittivat suurta tukea ja solidaarisuutta poliisiin kohdistuneelle väkivallalle.
Saksan puolella rajaa oli kaduille laitettu yli 20 000 poliisia. Sen tukena oli niin kutsut "agitaatiokirjeet" (joissa ihmisiä kehoitettiin pysymään kotona tai ottamaan seuraukset vastaan), pakkokeinot ja matkustuskiellot. Ranskan viranomaiset eivät päästäneet ihmisiä maahan, niin että monet EU-passeilla varustetut nuoret kohtasivat poliisin tekosyitä ja suljetun rajan. Freiburgissa oli 30. maaliskuuta yli 2000 ihmistä kerännyt antimilitaristinen mielenosoitus. Tuhannet poliisit yrittivät estää ja tukahduttaa kaikki laillisen protestoinnin muodot. Kokemukset Saksan poliiseista, suljetut rajat, Ranskan poliisin toiminta Strasbourgissa ja siitä seuranneet pikaoikeudenkäynnit ovat johtaneet monien tyytymättömien politisoitumiseen ja radikalisoitumiseen.
Ranskan poliisi otti käyttöön koko joukon aseistusta vastarinnan tukahduttamiseksi. Ne ampuivat tennispallon kokoisia kumiluoteja, jotka aiheuttivat äärimmäistä kipua ja sisäistä verenvuotoa. Ne käyttivät suuria määriä shokkikranaatteja massapaniikin aiheuttamiseksi. Sen lisäksi että ne tuottavat kirkkaan välähdyksen ja korvat hajottavan pamauksen (joka voi johtaa pitkäaikaiseen kuulovaurioon), niistä lähtee myös alumiinisirpaleita. Näitä sirpaleita on vaikea poistaa sillä ne eivät näy röntgenkuvissa. Lisäksi kranaatit aiheuttavat myös palovammoja, jotka ilmeisesti johtuvat räjähdysaineesta joka ei syttynyt niin kuin piti. Unohtamatta kranaatin räjähtäessä ihmiskudokselle aiheutuvista vaikutuksista.
Näiden sotilasaseiden käyttö väestöä vastaan tulee tuomita samaan tapaan kuin kemiallisten aseiden laajamittainen käyttö. NATO -huippukokouksen vastaisten protestien alusta loppuun mielenosoittajia ja niiden leiriä pommitettiin kaasulla. Välillä kaasua ammuttiin helikopterista. Avausmielensoituksessa Jardin des deux rives -puistossa 20 000 ihmistä joutui kaasutuksen kohteeksi. Näkyvistä tunnuksista huolimatta myös ensihoitajia vastaan hyökättiin kun he yrittivät auttaa loukkaantuneita. Myös lehdistöön kohdistettiin vastaavia toimia. Sikäli kun sekä hoitajat että toimittajat on helppo tunnistaa, ei voi todeta muuta kuin että tämä kaikki oli tarkoituksellista. Selvästi voi nähdä että Geneven protokolla (17/06/1925) ei päde rauhan aikana: "Sivistyneen maailman yleinen mielipide on oikeutetusti tuominnut tukehduttavien, myrkyllisten ja muiden kaasujen, sekä vastaavien nesteiden, materiaalien ja laitteiden käytön sodan aikana."
Oli myös yksittäisiä esimerkkejä poliisiterrorista. Rue du Port du Rhinissä tapahtuneen ’karsinoinnin’ jälkeen autonomistisiksi mielenosoittajiksi pukeutuneet siviiliasuiset poliisit valitsivat ihmisiä joita univormupukuiset poliisit sitten hakkasivat. Tätä ennen CRS:n (Ranskan pahamaineinen mellakkapoliisi) yksiköt heittelivät kivillä rauhanomaisia mielenosoittajia. Kun vierailijoita poistui anti-NATO -leiristä, poliisi varasti heiltä rahaa, kannettavia tietokoneita, kameroita ja kännyköitä. Kun takavarikosta vaadittiin kirjallista kuittia, tuli vastaukseksi vain "Läppäri? Mikä läppäri? Mene pois!"
Lähiönuorten sosiaalinen todellisuus saattaa olla erilainen kuin Autonomisteilla, mutta yksi asia yhdistää meitä: vihamielisyytemme valtiota ja sen poliisivoimaa kohtaan. Ranskan valtio halusi väkivaltaisesti murskata kaikki erimielisyyden muodot Strasbourgissa, välittämättä siitä olivatko ne rauhanomaisia tai militantteja. Rajat ylittävät yhteistyö, joka johti juhlittuun raja-aseman polttamiseen, oli symboli sille miten heidän tukahduttamistaktiikkansa epäonnistui. Aivan kuten varuskuntaparakkien ikkunoiden hajottaminen oli symboli vastarinnalle NATOn sotapolitiikka kohtaan. Poltettu hotelli ei enää koskaan majoita poliiseja, ja ryöstetty bensa-asema oli elävää omaisuuden uusjakoa. Vain kirottu kirkko, jossa oli Victor Hugo graffiti "Uskonto ei ole muuta kun universumin langettama varjo ihmisälyn päälle", ei suostunut palamaan.
Vive l’anarchie !
Autonome Antifa Freiburg